Pidämme huhtikuun loppuun saakka kampanjaa yhteistyössä Porin Villan ja Peitteen kanssa. Kampanjan aikana annamme kaikille sängyn ostaneille Porin Villan ja Peitteen futon-patjan sekä villatäytteisen patjansuojuksen kaupan päälle. Tästä ei lapsen unet parane. Edun arvo jopa 250 €!

Kampanja-1Lumo -9_1Kampanja-4

 

Olemme saaneet ihanan lukiolaisen Hennan meille tutustumaan työelämään. Perinteisen myyntityön sijaan päätimme opettaa jotain yrittäjyydestä. Henna on luonut oman pienen sisustusjulistesarjan, joka on myynnissä viiden päivän ajan LumoKidsin verkkokaupassa. Koko projektista saatu myyntivoitto lahjoitetaan Brother Christmas Ry:n toimintaan.

Brother Christmas Ry:n perustajana on perheenisä Uudeltamaalta. Taustalla on ajatus, että jokainen meistä voi auttaa lähimmäistä ja olla avuksi hädän hetkellä. Tavoitteena on olla matalan kynnyksen tuki ihmisille, joille elämä on tuonut jo riittävästi haasteita muutenkin.

Yhden julisteen hinta on 15 euroa. Myyntihinnasta vähennetään vain paino- ja postikulut. Koko tuotto tilitetään suoraan Brother Christmas Ry:lle. Saat siis itsellesi kauniin julisteen lisäksi runsaasti hyvää mieltä ja auttamisen iloa.

Julisteita voit ostaa LumoKidsin verkkokaupasta www.lumokids.com/tuote-osasto/julisteet/. Myyntiaika on vain 5 päivää alkaen perjantaina 31.3. ja päättyen keskiviikkona klo 5.4. klo 24:00. Toimi siis nopeasti!

 

Meidän Shop+showroomin järjestämä Design Stock Sale valtaa konepajahallin kolmeksi päiväksi. Mukana meidän lisäksemme Finarte, Hakola, 1kertaa2, Himmee, Langø ja Lapuan kankurit.

Aukioloajat:
pe 10-18
la 10-16
su 11-16

Osoite: Telakkakatu 6 (Rakennus 24), 00150 Helsinki

Tervetuloa tekemään löytöjä!

Facebook eventistä löydät vielä lisää tietoa tarjouksista: https://www.facebook.com/events/1647693782193476/

 

Ihania uutisia 🙂

Avaamme oman showroomin Telakkarannassa sijaitsevaan Konepajahalli R24:ään joulukuussa 2016. Showroom tulee olemaan yhteinen Hakolan ja Finarten kanssa. Samasta paikasta saa siis lähes kaikki kodin sisustuksessa tarvittavat huonekalut. Uuden showroomimme nimeksi tulee Cosy Home.

Showroomimme sijainti on täysin uniikki, sillä Konepajahalli on Telakkarannan historiallisesti, rakennustaiteellisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävin rakennus. Se on peräisin vuodelta 1916 ja sen on suunnitellut arkkitehti Sune Maconi.

 
Updating…
  • Ostoskori on tyhjä.